|
Vinkan näyttelypäivitys
Vinka kävi ensimmäistä kertaa
elämässään tutustumassa kissanäyttelyyn Kirkkonummella
maaliskuun puolivälissä. Vinka oli venähtänyt ja oli pelkkää
korvaa: arvostelusetelissäkin luki korvien kohdalla XXL ;-)
Kivan arvostelun Vinka silti sai ja näyttely meni muutenkin
mukavasti.
Vinka oli mukana Tampereen
näyttelyssä toisena päivänä. Vinka oli aivan ihana, vaikka
hälinä vähän jännittikin. Vinkaa pidettiin kivan kokoisena ja
väritystä hienona. Vinka tarvitsee vielä kuitenkin aikaa
kehittyäkseen... soma tyttö ja ihana luonne =)
Vinka ja Atomi olivat Hyvinkään
näyttelyssä samalla tuomarilla. Vinkalla oli aivan super-hienot
silmät, mutta muuten oli kaikenlaista pientä huomautettavaa...
Vinka tulee mukaan vielä Kuopion näyttelyyn nuorten luokkaan,
sitten onkin edessä joskus syksyllä avoin luokka ja toivon
mukaan naimalupa.
Kesäviikonloppu Kuopiossa! Vinka
oli viimeistä kertaa nuorten luokassa ja sai molemmilta päiviltä
mukavat arvostelut, vaikkakin tarvitsee vielä aikaa
kehittyäkseen. Vinkaa pidettiin hyvän kokoisena ja turkki &
silmät saivat kehuja molempina päivinä. Lauantaina Vinka kävi
vierailemassa TP-valinnassakin! Vinka saa nyt nauttia kesästä ja
kasvaa & kehittyä. Syksyllä sitten avoimeen luokkaan =)
Syksy 2011 -Naimalupa
Vinkalle =)
Vinka täytti muutamaa päivää
ennen Tampereen kissanäyttelyä 10 kuukautta ja pääsi
osallistumaan näyttelyssä avoimeen luokkaan. Vinka ja Atomi
olivat edelleen hyvät ystävykset ja asustelivat samassa
näyttelyhäkissä. Vinka oli kovasti kehittynyt sitten Kuopion
näyttelyn, painokin oli noussut mukavasti 3,3 kg:aan! Hyvät
arvostelut Vinka sai, vaikka tarvitseekin vielä aikaa
kehittyäkseen, "Sweet Girl" =)
Vinka oli mukana Jyväskylässä
lokakuussa 2011. Tällä kertaa Vinkasta ei oikein muuta hyvää
löytynytkään kuin "ex show presentation"... Vikaa oli niin
kropassa, liian pitkissä jaloissa kuin turkin pituudessakin...
No, olivat silmät sentään hyvän väriset, samoin turkin laatu ja
luonne. Serti jäi kuitenkin saamatta. Vinka jää nyt kasvamaan ja
mahdollisesti odottelemaan sulhoa ensi vuoden puolella =)
|